Osteopatialla tukea mielenterveyteen


Saatamme ajatella, että mieltä ja kehoa tulisi hoitaa erillään. Uskon kuitenkin vahvasti siihen, että kehollisen työskentelyn ja osteopaattisen hoidon kautta voimme vahvistaa sekä fyysistä, että henkistä hyvinvointiamme. Osteopatialla voidaan tukea myös mielenterveyttä.

Mielenterveys on hyvinvoinnin kannalta keskeinen voimavara, johon kuuluvat psyykkinen, fyysinen, sosiaalinen sekä henkinen ulottuvuus. Osteopatialla on valtavasti potentiaalia hermostollisen säätelyn, psyykkisen selviytymiskyvyn ja kehoyhteyden vahvistamisessa.

Nämä teemat ovat lähellä sydäntäni ja siksi olen halunnut tarjoa traumasensitiivistä lähestymistapaa osteopatiaan erillisenä palveluna tavallisen osteopaattisen hoidon rinnalla.

Vaikka osteopaattinen hoito on lähtökohtaisesti kokonaisvaltainen lähestymistapa terveyteen, niin monikaan ei välttämättä osaa hakeutua osteopaattiseen hoitoon, mikäli on ahdistunut, kärsii post-traumaattisesta stressistä tai suhde omaan kehoon on negatiivinen. 

Minulle kuitenkin muun muassa nämä ovat tärkeitä syitä hakeutua osteopaattiseen hoitoon, jotta voisimme yhdessä vahvistaa psyykkistä selviytymiskykyä.

Haluan varmistaa, että hoidoissani sinulla on TURVALLISTA tuntea ja olla juuri sellainen kuin OLET ainutlaatuisena itsenäsi.

Scroll to Top